Raskin romaani jatkaa tv-toimittajana aiemmin työskennelleen Vappu Helanderin tarinaa. Tässä vaiheessa en ole vielä lukenut tämän ja Paikka auringossa -romaanin väliin sijoittuvaa Puhtaalta pöydältä -teosta, joka kertoo Vapun poikkeamisesta Oslossa lehdistöneuvoksena. Vappu on palannut Suomeen aiottua lyhyemmäksi jääneen ulkomaankeikan jälkeen, auttamaan auto-onnettomuuteen joutuneita vanhempiaan.
Romaani kyllä käytännössä unohtaa syyn, jonka takia Vappu Suomeen palasi. Takakannen viittaus vanhempien onnettomuuteen saa luulemaan, että nyt käsitellään jotakuinkin aikuisen tyttären ja vanhempien yhteiseloa, mutta jo pian kirjan alussa selviää, että paluun aiheuttanut tilanne onkin jo ohi. Onnettomuudesta on kuukausia, äiti ja isä reissaavat hyväkuntoisina ja tyytyväisinä.
Vappu on tienhaarassa: palatako ihmisten ilmoille etsimään uutta työtä vai jäädäkö siskon vanhaan taloon Järvelään viettämään hiljaiseloa. Rask tutkailee naisen suhdetta menestykseen nousseeseen ex-mieheensä, sopeutumista pieneen kuntaan, tutustumista naapureihin ja laittaa Vapun miettimään, minkälaista elämää tämä oikeastaan haluaa.
Tutun oloista pohdintaa; irtiotto, jäädäkö pienempiin ympyröihin, voisiko siellä olla paremmin kuin suuressa maailmassa. Jotenkin orastava suhde “hyvään naapuriin” jää vähän vaisuksi; ei siitä olisi ihan nimeksi tälle romaanille ollut. Eli...kansi ja nimi lupasivat hieman toisin painottuvaa tarinaa, mutta Vapun tarinana tämä oli minusta ihan mainio. Hauskin kohta oli piikikkäästi kuvattu talonkatsojaperheen vierailu.
]]>Onnistunut suoritus näyttämöllä oli vasta alkuetappi maineeseen, kun Audrey meni kohta filmaamaan läpimurtoelokuvansa Loma Roomassa, jonka virallinen tähti oli Gregory Peck. Siitä elokuvasta alkoi häikäisevä ura, johon mahtui niin aidosti hyviä kuin Spoton heppoisemmiksi kuvaamia tekeleitä, mutta moni niistäkin on jäänyt suosioon ja elämään nimenomaan Hepburnin säteilyn ja huikean tyylin ansiosta. Kaunis Sabrina, Aamiainen Tiffanylla, Charade, Nunnan tarina, Kuinka miljoona varastetaan, jne. Joukossa on kyllä monta suosikkiani, juuri Hepburnin loiston takia. Kauniin Sabrinan pökkelöt miestähdet, uh!
Vaikka Hepburn varjeli yksityisyyttään uransa alusta asti, on Spoto eri lähteistä kaivanut esille tarkempia tietoja myös tämän miesssuhteista. Hepburn seurusteli usein vastanäyttelijöidensä kanssa, eikä esimerkiksi avioliitto Mel Ferreriin estänyt häntä miessuhteista muiden kanssa. Kaipaamiaan lapsia Hepburn sai kaksi: Sean-pojan Mel Ferrerin kanssa, Luca-pojan seuraavan puolisonsa, italialaisen Andrea Dottin kanssa. Viimeisten vuosiensa kumppanina Hepburnilla oli Robert Wolders. Audrey Hepburn omistautui viimeisinä vuosinaan UNICEFin hyväntekeväisyystyölle.
Onko niin, että on hienompaa lukea näitä juttuja kovakantisesta kirjasta kuin naistenlehden muutaman aukeaman nostalgisesta tähtitarinasta?
]]>
Kirjaston palautettujen hyllystä tämäkin tuli mukaan. Hmm, Raskin romaani ei ole mitenkään omaperäisesti nimetty, vaikka teksti on taitavaa ja jotenkin...laajaa yleissivistystä osoittavasti kirjoitettua. Sopii tietysti siihen, että päähenkilö Vappu Helander on Polttopiste -tv-ohjelman toimittaja ja joutuu katsomaan voimattomana sivusta, kun ohjelmasta pois lähteneen juontajan tilalle palkataan nuori ja kokematon Linnea Limsiö, neitonen joka pääsee suoraan valokeilaan. Keski-ikäinen puolisinkku Vappu on tyytymätön elämäänsä muutenkin, mutta kateellisuus alkaa myrkyttää hänen elämäänsä Linnean voittokulun jatkuessa työpaikalla. Vapun miesystävä on sähköpostin päässä Unkarissa vuorotteluvapaalla ilman häntä, eikä sekään suhde tunnu menevän hyvin.
Raskin romaanin parasta antia ovat hänen entisen oman työmiljöönsä kuvaus myös ihmissuhdekiemuroineen sekä Vapun kitkeröityneen mielen luonteva purkaminen sekä hyvä kieli. Heti tietää, että tässä ei ole saatu briiffausta joltain kaverilta siihen, miten ohjelmia tehdään, jotta tietoa voisi käyttää tarinansa taustamateriaalina. Vappu näyttäytyy aitona väsähtäneenä ja tyytymättömänä itsenään, älykkäänä mutta nyt kateuttaan herpaantuvana naisena, joka on pysähtynyt tuttuihin kuoppiinsa liian pitkäksi aikaa ja tarvitsee ravistusta. Tarinan loppu tuntui hieman lattealta, mutta sai selityksensä siitä, kun googlasin kirjailijan ja selvisi, että jatko-osa Puhtaalta pöydältä oli ollut tulossa. Kaipa sekin on haettava kirjastosta luettavaksi, niin selviää, saiko Vappu elämänsä virkeämmille urille.
Lupiininkukka ei tule ensimmäisenä rakkauden symbolina mieleen. Tienvarsilla ja villiintyneissä pihoissa lähes rikkaruohon lailla rehottava (toki sinänsä kaunis ja väriläiskänä mukava) kasvi, joka on vieraslaji Suomessa ja valtaa elintilaa kotoperäisiltä kasveilta. Ei siis syki luontevasti romantiikkaa, mutta ehkä tässä yllättävää yhdistelmää haettiinkin.
Parikymppinen Kaisa Ryyppö on elänyt turvallisissa ja jopa vauraissa oloissa teollisuusneuvoksen/yrittäjän tyttärenä Helsingissä ja hänen elämänsä voisi jatkua täysin turvallisia latuja avomiehen kanssa edelleen, mutta hän alkaa tajuta elävänsä tyhjäkäynnillä ja kaipaavansa muutosta. Kaisa on salaa kapinoinut ja jättänyt hakematta opiskelupaikkaa - ei mitenkään radikaalia, mutta edes jonkinlainen osoitus omasta aivotoiminnasta.
Ensi askeleena muutokseen nainen jättää avomiehensä ja muuttaa takaisin kotiin - huh huh - mutta terästäytyy sitten oikeasti ja lähtee maaseudulle saatuaan sihteerin paikan vanhan rouvan luona. Työ tosin osoittautuu muuksi kuin rouvan muistelmien kirjoittamisessa avustamiseksi, mutta samalla aiemmin saamaton ja epäkäytännöllinen Kaisa alkaa oppia käytännön taitoja ja löytää omaa elämäänsä. Hankalana pidetty Alma-rouva ja Kaisa vaivihkaa myös ystävystyvät, vaikka elo saman katon alla ei olekaan helppoa. Se pakollinen mies, naapurin Holopainen, tuntuu lähes sivujuonteelta tähän romaaniin, jossa muut muutoksen ainekset nousevat etusijalle. Romantiikka ei kuki rajuna, vaan siellä jossain takapihalla tai tienvarressa. Vähän niin kuin ohimennen. Pääpaino on Kaisan muutoksessa.
Rissasen teoksessa on tiettyä viehätystä, joka syntyy pikkukylän ja vanhan talon miljöön sekä tämänkaltaiseen rakkausromaaniin epätavallisen rauhallisesta ihmiskuvauksesta, jossa on lempeää huumoria ja ymmärrystä. Savolaisromanssissa ei hötkyillä tai hehkutella turhia.
]]>Säntäsin lippuluukulle noin viittä vaille ja onnisti: sain vielä taittopenkille, penkkirivin 5 päähän lipun. Lasse Pöystin näkeminen lavalla livenä ja vieläpä monologinäytelmässä on harvinaista herkkua!
Yksinäinen, Caloniuksenkadulla 7. ylimmässä kerroksessa asuva mies on elänyt talossa koko elämänsä, syntymästään 12.11.1929 saakka. Äidin jälkeen hänelle seuraa pitänyt Kafka -koira kuoli myös pois, joten mitä jäi jäljelle? Enok. Ja vieläkin huikean epätoivoinen, mutta urhea tapa hakea kontaktia edes jostain, vaikka tuntemattoman hautajaisista. Tragikoominen sankari palvoo samana päivänä syntynyttä Grace Kellyä, muistelee naapurin ilkimystä, ajaa tai on ajamatta hissillä ja tunnustaa tuskansa, mutta myös ironian tajunsa.
Fyysisen kunnon ylläpitäminen ilman hissiä on lääkärin määräys, mutta tohtori ei ole voinut kirjoittaa takuuvarmaa reseptiä yksinäisyyden ja alakulon torjumiseen.
Näytelmä palautti hienolla ja surumielisellä tavalla mieleen yksinäisen vanhan miehen, jonka kohtasin äskettäin Imatralla vain muutama päivä sitten. Oli elämys saada nähdä tämä esitys, jonka päätteeksi yleisö palkitsi Pöystin nelinkertaisilla aplodeilla, viimeiset seisten. Kunnia mestarille!
]]>