Sakset,kivi, paperi - "tragikoominen opetusnäytelmä" Ryhmäteatterissa torstaina 15.3.2007.

 Loppuunmyydyn näytelmän osalta odotukseni olivat korkealla, onhan Ryhmäteatteri yleensä laadun tae ja näyttelijäkaarti komea: lavalle astelivat niin Martti Suosalo (Joose, perheen isä), Minna Suuronen (perheen äiti), Janne Hyytiäinen (Jesse, isän veli), Ulla Tapaninen ((äidin) äiti-anoppi) kuin Helena Vierikko (pariskunnan tytär).

Sakset: Seurue saapui kesämökille kovaäänisesti kohkaten, matalalla profiililla juomisen aloittanutta Jesseä lukuunottamatta. Peräpenkeille asti kuului takuuvarmasti jokainen kiljuttu repliikki, kun perinteisiä mökille saapumisen kliseitä käytiin sinänsä oivaltavasti läpi. Ruokakassi ei ollutkaan matkassa, äiti vaati kahvia (eihän se ollut enää Hänen mökkinsä, mistä sitä kahvipaketin sijaintia voisi enää tietää), takka savutti. Selvästi siis näytelmän koominen osa kyseessä, kun on noin kova meno päällä. Aivan: tyrskähtelyä kuului ajoittain sieltä täältä katsomosta, osuvimmissa kohdissa yleisö nauroi hetken oikeasti. Mietin, eikö meitä vähemmällä volyymillä voi yrittää huvittaa? Sketsimäinen veivaus jatkui, kun nokipakarainen Joose kirmasi näyttämöllä kalsarit puoliksi kintuissa. Edes Suosalon ylinäytteleminen ei tehnyt moisesta pitkitetystä vitsistä hauskaa. Vain velipoika Jesse osasi hurmata katsojat ylivarovaisella pullojen käsittelyllään. Hän teki siitä taidetta.

Kivi: Tragi-osuudessa tämä sekalainen seurakunta alkoi avautua. Pariskunnan suhde, miehen työ, äiti-anopin suhde edesmenneeseen mieheensä, tyttären suhde vanhempiinsa, velipoika - kaikkia käytiin läpi. Se loi jo odotuksia, että niistä kehkeytyisi jotain enemmän. Niin, odotuksia...

Paperi: Mutta kun aamu koitti, olivat vihat, surut ja kaunat yhtäkkiä poissa. Ylileveä virne paistoi väsynyttä velipoikaa lukuunottamatta jokaiselta naamalta, joka loisti vieläkin maireammin kun aamusauna ja -uinti oli pyyhkinyt viimeisetkin väsymyksen merkit pois. Hohhoijaa. Palasimme siis komedian pariin, mikä varmistettiin kestohymyilemällä varmasti liian pitkään. Kunnes Jessekin purkautui ja mökin kohtalo sinetöitiin.

Tämä viikonloppurätinä jäi kesken kaikkien henkilöiden osalta. Katsojana olo jäi tyhjäksi. Mainoslehtisessä todetaan että perheen jäsenet "joutuvat kesämökkireissulla oppimaan konfliktin kautta toistensa hyväksymisen". Konflikteja kyllä piisasi, mutta silkka saunapuhdas virne naamalla ei kerro siitä, että veli on hyväksynyt veljensä, äiti tyttärensä, tytär äitinsä, jne. Jokaisen henkilön taustoista nousi lupaavia kysymyksiä esille, mutta teksti ikään kuin unohti käydä ilmaan heitetyt isot ja kipeät asiat läpi niin, että jonkinlainen hyväksyminen tai anteeksiannon kaltainen puhdistuminen olisi voinut muuttua todeksi. Miksi? Oliko opetus siis, että mikään ei voi muuttua?

Näyttelijäsuorituksista mieleen jäi parhaana Jesse-veljeä esittänyt Janne Hyytiäinen, joka uskalsi tehdä eheän ja todentuntuisen hahmon. 17-vuotiaan tyttären roolissa ollut Helena Vierikko selvisi hänkin hyvin, mutta sen ikäistä esittävää ei tarvitsisi hyppyyttää näyttämöllä kuin pikkulasta. Tapaninen ja Suuronen hoitivat roolinsa perusvarmasti, mutta Martti Suosalo noukki tähän rooliin palasia muista rooleistaan sieltä täältä, eikä perheen isä pysynyt yhtenä persoonana. Unohtuiko, että nyt ei ole kiviä taskussa?

Raila Leppäkoski on sekä kirjoittanut että ohjannut näytelmän, jonka kantaesitys oli helmikuussa. Minä maallikkokatsoja olisin toivonut, että joku tiukkasilmäinen olisi lukenut Sakset, kivi, paperi -näytelmän ennen harjoitusten alkua ja päästänyt Leppäkosken kirjoittamaan tekstin uudelleen niin, että se olisi keskittynyt olennaiseen. Ohjauksen osalta toivoisin, että meihin (tragi)koomisten näytelmien katsojiin luotettaisiin sen verran, että näyttämöllä reuhdottaisiin vähemmän sketsiviihteen keinoin, jos näytelmässä on tarkoitus olla sanomaa enemmän kuin pikaruuassa.

Hmm, mitenkäs se nyt olikaan. Näytelmässä mökillä oli oltu viimeksi uutena vuonna, lähtöpäivänä paperi päivättiin huhtikuun alkuun, mökki piti laittaa myyntiin heti alkukesästä...mahtaa olla aika subtrooppisessa ilmastossa tuo tönö, josta pääsi aamu-uinnille niinkin suloiseksi kehuttuun veteen. Terveiset järvi-Suomesta, jossa viime keväänä saattoi vielä toukokuunkin puolella uida jäälauttojen seassa.

Positiivista näytelmässä oli se, että sen jälkeen, ajaessamme yöpaikkaa kohti, onnistuimme keskustelemaan näkemästämme sujuvasti yli puoli tuntia. Palautimme mieliimme hyviä kohtia, kävimme läpi yksityiskohtia jotka olivat jääneet vaivaamaan, mietimme roolisuorituksia ja sitä, mitkä asiat olisi voinut jättää pois, mitkä olisivat vaatineet tiukemman käsittelyn. Näin ollen teatteriesitys ei jättänyt meitä kylmäksi, mutta ensi kerralla taidan lukea arvostelut ennen kuin varaan lippuja Ryhmäteatterin uutuuteen.