Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen (Gummerus 2006)

Keltamusta kirjan kansi pysäytti kirjaston uutuushyllyllä. Goottinaisen ylvästä kaulaa koristi pikkuruinen pääkallokoru. Päivi Alasalmen kynästä ei siis ilmeisesti vieläkään ollut irronnut kepeää hupiromaania. Takakannen lause vangitsi: "Täydellisen kauniissa talossa asuu täydellisen onnellinen perhe..." Voiko tuota tiukemmin markkinoida?

Romaani alkaa auvoisasti, päähenkilö Helenan unelmaelämän tunnelmilla. Helena on saavuttanut naistenlehtien romantisoiduista artikkeleista yhdistellyn täydellisen elämän: ihana talo, rakastava mies, kaksi upeaa lasta ja hän rakastaa jopa työtään verovirastossa. Talo on hänelle ehkä kaiken huipentuma: vanha rakkaudella remontoitu koti, jossa on jopa monien naisten salainen unelma: torni. Puutarha kukoistaa yhtä kauniisti kuin hänen elämänsä. Ah onnea!

- Olin tässä pyöräilemässä, tyttö sanoi ja teki kädellään laajan kaaren, - kun näin talonne ja puutarhanne. Oli pakko tulla kehumaan! On tämä talo niin kaunis ja erikoisen näköinen rakennus. Ja puutarha niin lumoava. Sitä on selvästi hoidettu - , ei, vaan vaalittu- rakkaudella!
Helena nauroi mielissään.
- - -
- Sehän mukavaa, Hannu sanoi. - Että joku kehuu. Ettei ole kateellinen.
- Sano muuta. Älä muuta sano, Helena nyökkäsi pontevasti. - Vaikka oli niin nuori, ymmärsi hyvän päälle, fiksu tyttö.

Kaikki on hyvin. Niin Helena ajattelee vielä silloin, kun pieni käärme jo asuu paratiisissa. Helenan poika Ohto on tuonut taloon tyttöystävänsä Pauliinan, joka myös rakastaa Helenan täydellistä taloa. Pauliina on jättänyt taakseen väkivaltaisen kodin ja perheen. Hän kaipaa täydellistä kotia, vanhempia, lapsia. Ne hän saa. Helena uskoo saaneensa paratiisiinsa vain täydennystä. Eikä hän ole kiitollinen pelkästään hyvästä miniästä, vaan myös suloisista lapsenlapsista. Kauniimpaa ei voi olla päällä maan...

Helena antaa täydelliselle talolle kaikkensa. Mutta sille kaikelle on myös ottajansa.

Rakkauden kahleet, täydellisyyden kahleet, seksin kahleet, perhesiteiden kahleet, kaikki ne kolisevat tässä, voisiko sanoa pelottavan vangitsevassa tarinassa.  Kaiken on oltava hyvin tai kaiken on edes näytettävä hyvältä, omia tarpeita on kuunneltava tai omat tarpeet on tukahdutettava. Yhden elämä on rikkumattoman eheää kuin satukirjassa ikään, toinen kulkee rikkonaiseksi rikottuna ja hakee turvapaikkaa. Näitä kahta maailmaa salaisuuksineen ei voi satuttamatta yhdistää. Kun tarina etenee, Pauliinan ja Helenan maailmojen väistämätön yhteentörmäys lähenee. Voiko kenelläkään olla oikeutta täydelliseen elämään, entä mitä on täydellinen elämä?

Jäin Alasalmen kerronnan koukkuun. Alun idylli oli kyllä lievästi sanottuna yltiömäinen. Ehkä siinä oli tarkoitus eläytyä Pauliinaan, joka aidan takaa katselee toisten parempaa elämää. Varjojen liukuminen paratiisiin sai väreet kulkemaan pitkin selkää, kun mietin, mitä idyllille tulee tapahtumaan. Alasalmi onnistui aika hyvin tässä tiivistunnelmaisessa romaanissa, jossa kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää.

Onnistuisikohan Tuosta tummasta naisesta elokuva, jossa romaanin sävyt saisivat sopivan tiukat kontrastit?