Julie Delpyn elokuva Kaksi päivää Pariisissa yllätti. En lukenut elokuvasta etukäteen arvosteluja. Muistin vain kuulleeni että Delpy on ainakin sekä ohjannut että käsikirjoittanut elokuvan ja näyttelee itse naispääosan. Lisäksi tämä monitaituri on myös leikannut leffan ja säveltänyt siihen musiikin; aikamoinen energiapakkaus tämä kahdella kielellä sujuvasti sukkuloiva madame.

Elokuvassa yllätti sen kielimaailma, sillä olin valmistautunut pelkkään ranskankieliseen dialogiin, mutta pääpariskunta olikin ranskalais-amerikkalainen: ranskatar Marion, joka oli palaamassa Pariisin kautta Amerikan-kotiinsa amerikkalaisen, ei ranskaa puhuvan Jackin (Adam Goldberg) kanssa. He olivat viettäneet kaoottisen oloisen loman Venetsiassa ja luvassa oli hengähdystauko Pariisissa Marionin pikkukämpässä, joka sattumoisin sijaitsi Marionin vanhempien yläkerrassa.

Parisuhde ei aivan kukoistanut, kun Jack ja Marion saapuivat Pariisiin. Uuvuttava matka olisi sinänsä jo riittänyt pienen epäsovun syntymiseen, mutta Jackja tyrmistyttivät myös Marionin avoimesti asiasta kuin asiasta puhuva perhe, yllättävän monet ex-poikaystävät ja muut naisen taustan pikkuseikat, joista tämä ei ollut muistanut mainita mitään. Kuka Marion oikeastaan oli? Pikkuasioista vinkuva, Marionilta kamerallakin elintilaa vienyt Jack puolestaan tuntui liukuvan kauemmas Marionista.

Ranskalaisia elokuvassa uskalletaan katsoa sivullisen silmin, ronskistikin. Uskomattomat taksikuskit, perheen sisäiset minidraamat, suhde erotiikkaan ja ex-miehiin saivat nauramaan. Ei siellä Amerikassa ehkä ihan noin...Eikä meilläkään täällä! Entä parisuhde? Tunnemmeko oikeasti sitä, jonka kanssa elämme? Tarvitseeko ihan kaikkea tietää? Rakastanko silti? Saanko rakastaa? Saanko tehdä virheitä, saanko anteeksi? Mitä voi pyytää ja mitä voi saada anteeksi?

Pidin kovasti. Ei täyttä tähtisatsia, mutta useita kumminkin tästä elokuvasta.