Käsikirjoitus: Laura Ruohonen. Ohjaus: Kaisa-Liisa Tuominen. Lavastus: Minna Kauhanen. Jyväskylän kaupunginteatteri, pieni näyttämö 31.1.2008 klo 19.

Unelmatalonsa rakennuttajaa, eläkkeelle jäänyttä silmälääkäriä Hilpi K. Korpi-Wikmania esitti konkarinäyttelijä Minna Aro ja talon arkkitehdiksi valittua nuorta Juulia Ramona Nivaa puolestaan Kolina van den Berg. Naiset puksuttivat moottoriveneellä yksinäiselle, kiviselle Yksisen saarelle, jota olivat aikanaan asuttaneet lepratautiset. Silloin saarelle tulijan piti vielä tuoda ruumisarkku mukanaan paluumatkaa varten. Idealistinen yksinhuoltaja-arkkitehti luuli saavansa toteuttaa ikuisen rakennuksen karulle saarelle, kun taas varakas vanha rouva haikaili muistojensa saarelle näyttävää, käskystä piirrettyä taloa, johon ei lupia pitänyt kyselemän; hänen talonsa tuli kuitenkin loistaa ruotsinlaivoille saakka.

Mitä tapahtuu, kun yksinäisten ajatukset eivät käy yksiin ja moottori kieltäytyy starttaamasta paluumatkalle? Pelko ja epätoivo saavat naiset paljastamaan sisintään, kun aika kuluu eikä pelastusta näy. Yksinäinen nuori mies (Aaro Vuotila) ei hänkään oikopäätä säntää pelastamaan naisia hädässä, mutta auttaako hän silti?

Lavastus oli oivallinen. Pidin erityisesti taustaheijastuksista ja -äänimaailmasta. Näytelmässä nousi esille monta asiaa; mietin väliajalla, että ehkä liiankin monta? Rakkaus, puuttuva tai ylitsepursuava; yksinäisyys, ihmisen pienuus monellakin tavalla, avuttomuus, pelot, kuluttaminen, ekologisuus, muutoksen tarve ja muutoksen pelko. Alun tyven vaihtui säpäkäksi ajatustenvaihdoksi, niin että Arkkitehti ailahteli ja kiukutteli välillä kuin pieni lapsi, kunnes aikuisuus alkoi nostaa päätään. Vanha rouva kasvoi hahmona vähemmän, mutta näyttelijäntyö oli Arolla vakaampi kuin van den Bergilla. No, tämä oli kolmas virallinen esityskerta.

Rakkaat koululaiset/opiskelijat/muut teatteriesityksen aikana höpöttäjät. Jos te joudutte pakosta tulemaan teatteriin, olkaa ystävällisiä ja 1) kunnioittakaa näyttelijöiden työtä + olkaa kohteliaita toisille katsojille olemalla hiljaa edes väliaikaan saakka (pitäisi olla inhimillisesti mahdollista) ja 2) jos on pakko poistua kesken esityksen, häipykää sitten väliajalla eikä vartin päästä toisen näytöksen alkamisesta kuiskuttelun jälkeen. Vieruskavereiden kanssa läpättäminen esityksen aikana ei kuulu edes leffateatteriin, muttei etenkään teatteriin.