Elokuva 8 päivää ensi-iltaan, ohjaus ja käsikirjoitus Perttu Leppä.

Romeo ja Julia -näytelmän harjoitukset ovat menossa Aleksanterin teatterissa. Julian roolian tähtiroolissa on Noora, Iina Kuustonen,  joka esittää elokuvassa tuttuun tapaan pahista (jo toinen rooli peräkkäin, jossa hän ajaa raa'asti omaa etuaan muista piittaamatta; aiempi oli television Sanaton sopimus yliopistomaailmasta taannoin), Laura Birn puolestaan on traumoista kärsivä Vilma, kuiskaaja, joka saa Nooran loukkaantumisen vuoksi tilaisuuden Julian roolissa näyttämöllä vain muutamia päiviä ennen ensi-iltaa. Vastanäyttelijä-Lauri (Mikko Leppilampi) on naisten namupala, joka tuskailee Vilman aran rooliluennan kanssa; viekö Vilma näytelmän ja hänetkin kiville? Noora ei aio luovuttaa tähtiroolia tuntemattomalle tytölle, vaan pyrkii varmistamaan itselleen dramaattisen paluun Juliaksi. Lavastaja-BB (ihana Elina Knihtilä) päättää kuitenkin auttaa Vilmaa selviämään peloistaan ja vastustajastaan - myös sisäisestä sellaisesta.

Suloiset kummitukset (Unto Helo ja Timo Lavikainen) pompahtavat esiin arvaamatta, mutta tekevät suorastaan hellyttävän suorituksen, etenkin murrekummitus (mainiota, Timo!). Mutta mistä ihmeestä ne sen televisio-ohjelmasuosikkinsa olivat bonganneet, kuka jätti raukoille ruudun alkujaan auki?

Elokuvan valinta perjantai-illaksi oli sattumankauppaa, mutta iloinen yllätys. Leffa oli oikeasti hauska ja sujuva, sisälsi yllätyksiä juonen edetessä ja istui perjantai-illan “romanttinen komedia” -muottiin loistavasti. Tätä voi ihan suositella. Ah nuorta lempeä, mustasukkaisuutta ja inhimillistä sokaistumista viekoittelevien silmien edessä! Muuta vaihtoehtoa kuin Happy End ei tarinalle edes ollut.

Mikä tökki? Liekö vikana ollut äänentoisto elokuvateatterissa vai ongelmat itse leffan äänessä, mutta pariin otteeseen ääni muuttui tukkoiseksi ja sen kuuluvuus heikkeni rajusti, kunnes palautui vähitellen. Puhe elokuvassa oli paikoin sen verran nopeaa, että en saanut kaikista repliikeistä selvää - tai sitten nopeus ja huono artikulaatio yhdessä tekivät tehtävänsä. Näyttämökohtausten normaalivolyyminen replikointi oli kyllä suunnattu lähimikille ja elokuvakameralle, eikä Aleksanterin teatterin katsojille...Annettakoon se kuitenkin tässä anteeksi.