Nainen ja anjovis. Helsingin kaupunginteatteri, Studio Pasila, Teatteribaari klo 19 lauantaina 16.2.2008. Tekstit: Sinikka Nopola. Rooleissa Heidi Herala, musiikki Lauri Maijala.

Teatteribaarin lavalla on turkooseja valaisimia, puupenkki, piano (vai onko se harmooni, tästä kulmasta ei näe niin hyvin), keittiön työpöytä. Pöydän keittolevyssä on virta päällä ja iloisen punainen emalikattila höyryää. Yleisö on asettunut tuoleille, lasit kilisevät, puheensorina vaimenee kun Heidi Herala astuu baaritiskin takaa esiin ja valtaa säteilyllään lavan.

Herala kietaisee ylleen hilpeän esiliinan. On kotitöiden ja kotiarjen aika. Letkusuulakkeesta haaveilleen naisen kohtalo saa dramaattisen päätöksen, mutta myös leikkuuveitsi saa kyytiä ja pilkkoo vinhasti vihanneksia soppakattilaan. Esityksen edetessä herkullinen tuoksu täyttää tilan ja alkaa tulla nälkä. Pallopoika haaveilee toisenlaisesta pallosta kuin äiti, unelmat nousevat kattoon asti ja pojalla vielä korkeammalle. Katossa hehkuu myös toisen tarinan kristallikruunu.

Herala kiskoo puupenkin lavan etureunalle ja vaihtaa hahmoa. Likan puheenparsi vie meidät Tampereen seutuville, alan muistella nopolatekstejä joululahjakirjoistani. Virttynyt uimapuku ennemmin, ei sitä parempaa raaski käyttää. Tuokion kuluttua palataan ei-murteella kirjoitettuun Nopolaan, sitten taas hämäläispuhetta. Ihmettelen hieman tätä hyppelevää ratkaisua, vaikka Herala tekeekin roolinvaihdokset sujuvasti ja luontevasti. Heralan hämeen puhuminen notkeutuu näytöksen loppua kohti. Yleisökontakti on ja toimii.

Ilta menee rattoisasti. Tekstinpätkät jäävät silti pätkiksi, vaikka hauskoja ja oivaltavia ovatkin. Kokonaisuus voisi olla vielä parempi, eheämpi. Mutta Heidi Herala vetää roolinsa hienosti. Nainen ja anjovis päättää illan.

Väliajan jälkeen eturivissä istuva, tuoksuista huumaantunut katsoja rupattelee Heralan kanssa, joka lupaa tarjota sopasta maistiaiset näytöksen jälkeen. Sinne he jäävät aterioimaan, kun kapuan rappuset ylös.