"Big Time" Ilmavoimien Big Band feat Nat Newborn, Aalto-sali, Jyväskylä 9.5. 2008 klo 20:00.

Aalto-salin ulko-oveen oli jo teipattu lappu "Loppuunmyyty" kun ehdin vartin yli kahdeksalta keikkapaikalle. Kapusin kuitenkin sisälle ja toisen mattimyöhäisen kanssa odottelimme hetken, kun ystävällinen lipunmyyjä kävi tarkistamassa, tohtisiko meille vielä myydä piletit. Saimme armon ja liput. Hetkeksi kyllä hätkähdin, kun lippurouva tiedusteli henkilökorttia, mutta kyse ei ollut ylenmääräisestä ikäni aliarvioimisesta (etenkin kun keikalla oli anniskelu kielletty) vaan siitä, että sotilasläpyskällä olisi lippu varmaan ollut edullisempi!

Ainakin yleisöstä merkittävä osa vaikutti olevan jotenkin ilmavoimien tai ylipäänsä armeijan kanssa tekemisissä. Hyvä että siviilejäkin päästettiin sekaan...

Kun istumapaikka parvelta löytyi, oli Nat Newborn valkoisessa puvussaan jo vauhdissa. Hard Rock Hallelujah svengasi ja euroviisusikermä jatkui Sata salamaa-biisin Fire Night -versiolla, sitten tuli Nylon Beatia (Last in Line), kunnes Ilmavoimien Big Band tunnelmoi mahtavasti Spank Me -biisillä (Apulannan Anna mulle piiskaa).  Yleisöstä joku kiljaisi toiveeksi Paranoidin, josta kajahti muutama tahti, mutta sitten kappale vaihtui HIMin Join me in deathiin. Sitten rivakka Tin Drum (Siekkareiden Peltirumpu), The Rasmuksen In the Shadows, kunnes tanssiva kansa nautiskeli 1950-luvun ja missikisojen tunnelmissa kappaleella Armi Beauty Queen.

Ray Charlesin Hallelujah I love her so oli ehkä hienointa kuultavaa. Soittokunnan erinomaiset solistit revittivät mahtavasti niin uruilla kuin pasuunalla (vai oliko se nyt vetopasuuna, sorry kun en tunnista) ja saksofonilla.

Väliajan jälkeen Nat Newborn  totesi vaihtaneensa valkoisen pukunsa mustaan, kun laulaa seuraavaksi suomenkielisiä kappaleita. Lisäksi hän valitteli flunssaansa ja ääntä, jonka turvaksi oli hakenut keittosuolaliuosta apteekista. Hyvin pehmeä ääni kestikin! Toisen setin aloitti Maksullinen mies (David Lee Roth, Just a Gigolo), sitten Mun sukat (Elvis, All shook up) ja Swingis Khan, vanhaa kunnon Tsingis Khania versioiden. Väkeä ei tarvinnut enää kehoitella tanssimaan kuten aivan keikan alussa.

Rusketusraidoilla
(PMMP) laulatettiin yleisöä, sitten tuli taas slovariosastoa, My one and only love (Guy Wood). J. Karjalaisen Oi mikä ihanaa iltaa seurasi muinaisen Mona Caritan Soita mulle (Blondie, Call me) -käännöstä huomattavasti tykimpi versio. Vilkkuvat värivalot olivat onnettomat, mutta meno kova. K-70 tuli mieleen, kun Heilutaan alkoi (Tik Tak) - silloin tanssijoiden joukossa näkyi jopa ilmakitarasooloa, eikä vain railakasta heiluntaa! Sitten enää Great Balls of Fire, lisää rokkausta ja ainokaisena encorena Shake your tailfeather. Hieno keikka! Jos osaisin tanssia ja olisi ollut tanssikaveri matkassa, olisi ollut vielä hauskempaa!