Elizabeth Noble, Ikuiset ystävät. Karisto 2008. Alkuteos The Tenko Club (2005), suomentanut Auli Hurme-Keränen.

Arvoisa Karisto-kustantamon kustannustoimittaja tai muu vastaava huomio! Kirjassa siteerataan U2:n biisiä, jonka nimi on “With or without you” eikä “Without you". (“Without you”-biisin on levyttänyt esimerkiksi Harry Nilsson.)
Plus se U2:n biisin sitaatti menee eri tavalla kuin mitä kirjaan on napattu, grrrr. Liekö vika originaalissa vai Karistolla?
Ei “Slight twist of fate/on a bed of nails she makes me wait/...” vaan oikea sitaatti olisi
Sleight of hand and twist of fate
On a bed of nails she makes me wait
And I wait without you

On kaameaa takertua tällaiseen, mutta asennoiduin näiden takia koko opukseen heti negatiivisemmin.

Tamsin, Freddie, Sarah ja Reagan aloittavat opiskelun yliopistossa samaan aikaan, ystävystyvät ja perustavat “Tenko-kerhon”. Kerho saa nimensä naisvankileiristä kertovasta draamasarjasta. Rankkaa.

Kuluu useampi vuosi. Sarah kuolee, mutta hänen leskimiehensä Matthew jää osaksi ystäväpiiriä. Äidillinen Tamsin on onnellisessa aviossa Neilin kanssa ja kasvattaa perhettään. Juristi Reagan on yksinäinen ja keskittynyt uraansa, mutta kaipaa muutosta. Freddie puolestaan on naimisissa yläluokkaisen Adrianin kanssa, mutta saa yhtäkkiä tietää sekä miehensä uskottomuudesta että isänsä kuolemasta Yhdysvalloissa. Freddie lähtee selvittelemään asioita Bostoniin, minne muut seuraavat häntä. Ystävät ovat jälleen koolla. Murhetta, salaisuuksia, menneisyyden painolasteja, ystävyyden tärkeyttä.

Elizabeth Noblen henkilökaarti on hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa; rahaa löytyy aina jostain niin hänen kuin Cathy Kellyn kirjoissa. Noblen kirjassa tosin tehdään luontevasti selväksi, että rahaa on; Kelly taasen antaa ymmärtää, ettei sitä ole loputtomasti, mutta viiniin ja ulkona käymiseen pätäkkää riittää aina...Taidan niuhottaa, ovathan nämä vain viihdeunelmia, mutta silti. Hmm, itse asiassa Kellyn kirjoissa tulee aina fiilis, että irlantilaisilla naisillakin on erittäin hyvä viinipää: 3 pulloa viiniä kahdelle hengelle ja sitten auton rattiin aamulla. Olenpa minä niuho.

Tästäkin kirjasta jäi vähän tunkkaisen päiväunen fiilis. Tarina ei vienyt mukanaan. Vertasin koko ajan tätä sekä Jane Greenin ja Cathy Kellyn kirjoja toisiinsa; näistä Kelly vei voiton. Kelly on näistä kolmesta aidoimman tuntuisten tarinoiden kertoja, vaikka liki ärsyttävästi onnistuukin aina ratkomaan ongelmat.