Sarah Long, Le Dossier - How to survive the English. John Murray (2007).

Hortense de Monplaisir on pariisitar, joka asuu Lontoossa miehensä ulkomaankomennuksen vuoksi. Madame Monplaisir on tehnyt tarkkaavaisia huomioita englantilaisten elämästä ja elämäntavoista pikku kirjaseksi, joka ei säästele ranskalaisten ylivertaisuutta - yleensä.

Toisinaan Hortense joutuu kuitenkin myöntämään, että on niissä saarivaltiolaisissa jotain hyvääkin. Mutta että englannin kielessä on sana sille, että alushousut jäävät pakaroiden väliin (wedgy), lounasta on tarjolla jopa kolmelta iltapäivällä, ja pubiin otetaan kyllä koiria, mutta ei lapsia (paitsi kaameasti sisustetulle “perhepuolelle”), järkyttävää!

Englantilaispoloisten ja meikäläisten väliltä löytyi jopa yhtäläisyyksiä. Nw, joilla on siihen varaa, hankkivat kakkoskodin maalta. Tokihan he asuisivat siellä, jos ei olisi käytävä töissä. Kuulostaako tutulta? Toki myös pariisitar Hortense nauttii maaseudusta, mutta yksinkertaisen ruuan ja yksinkertaisten ihmisten tuottamat ilot väistyvät tasan kahden päivän kuluttua - silloin itsensä tuntee jo niin masentuneeksi ja laiskaksi - että sunnuntaina kello 16 on jo oltava takaisin kaupungissa ruokapöydän ääressä.

Mutta englantilaiset puhuvat lakkaamatta, jos ei muusta niin säästä. Eihän illallispöydässä saa olla hiljaista hetkeä! Ranskalaiset puolestaan ovat tarpeeksi älykkäitä tajutakseen, että jos ei ole sanottavaa, voi olla hiljaa...

Teoksen kirjoittaja, britti Sarah Long on ystävällisesti “kääntänyt” Hortensen havainnot myös puutarhanhoidosta, syömisestä, rahasta, säästä, koulupukeutumisesta ja luokkatietoisuudesta. Näitä brittien ja ranskalaisten välisiä eroja hauskasti havainnoivia kirjoja taitaa olla jo aikamoiset määrät, mutta hauska välipala tämäkin, yläluokkaista näkökulmaa mukaillen. Niin, briteistä 7% käy yksityiskoulua, mutta 70% lakimiehistä ja 54% mediaväestä on käynyt yksityisen opinahjon! Eläköön täkäläinen koulujärjestelmä!