Entertaining Mr Sloane, Trafalgar Studios-teatteri, Lontoo 5.3.2009 klo 19:30. Käsikirjoitus: Joe Orton, ohjaus Nick Bagnall. Pääosissa Imelda Staunton ja Mathew Horne.

1960-luvulla maineeseen nousseeseen Joe Ortoniin liittyy traaginen tarina: hänet murhasi 1967 Kenneth Halliwell, rakastaja ja elämänkumppani, jonka Orton oli tiettävästi aikonut jättää. Halliwell tappoi myös itsensä. Orton oli tuolloin työstänyt käsikirjoitusta (Up Against It) Beatlesille, joka ei kiinnostunut filmaamisesta tarinan homoasetelman vuoksi.

Kath (Staunton), 40+v, elää vanhan isänsä Kempin (Richard Brenner) kanssa ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Kath tapaa nuoren herra Sloanen kirjastossa ja innostuu vuokraamaan huoneen miehelle, vaikka Kathin varakas, omillaan asuva veli Ed (Simon Paisley Day) tätä vastustaa, epäillessään nuorukaisen motiiveja. Herra Sloane onnistuu kuitenkin kietomaan Kathin lisäksi myös veljen pikkusormensa ympärille ja elää pian perheen kustannuksella kaksoiselämää, hellyyden- ja seksinnälkäisten sisarusten sängyissä. Vain yhä heikompikuntoiseksi käyvä isä on epäluuloinen; hän tunnistaa herra Sloanen liittyvän selvittämättömäksi jääneeseen rikokseen. Isä ei kuitenkaan käänny edes poikansa Edin puoleen asiassa, koska on kieltäytynyt puhumasta tälle vuosikausiin.

Tragikoominen ja hämmentävällä asetelmallaan yllättänyt näytelmä oli hämmentävän hyvä. Jokaista henkilöhahmoa katsoi lopussa aivan eri silmin kuin alkutilanteessa. Moraalittomuus ei ole yksioikoinen asia, eikä se, kuka viettelee kenet ja mitä siitä seuraakaan. Imelda Staunton loisti Kathin roolissa, myös hervottomana viettelijättärenä. Mathew Horne oli erinomainen manipuloiva Sloane ja Richard Brenner teki haurastuvan isän roolin tarkasti.