Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 21. syyskuu 2009

Luck

Joan Barfoot, Luck. Phoenix 2005.

Philip kuolee nukkuessaan. Hänen vaimonsa Nora herää kuolleen Philipin vierestä aamulla ja huutaa; saman tien myös talossa asuvat Sophie ja Beth havahtuvat uuteen päivään, jonka jälkeen arki ei ole entisensä.

Barfootin kerronta on lähes armotonta...Hän ei säästele ketään henkilöhahmoista, ei eläviä tai kuollutta. Kansitekstin arvosteluviittaus Mullan alla -sarjan tyyliin osuu maaliin, vaikka hautausurakoitsija onkin vain pienessä sivuroolissa tässä kuolleen ja elävien ympärille kietoutuvassa tarinassa. Philipistä kuullaan lähinnä Noran ja Sophien kautta, joiden tunnot vähitellen avautuvat.

Alkutilanne on arvoituksellinen. Ketä ovat Nora, Sophie ja Beth, entä kuka oli Philip? Design-puuhuonekaluja menestyksekkäästi tehnyt Philip paljastuu Noran ja Sophien avaamisen kautta mieheksi, joka ei tyytynyt vain yhteen naissuhteeseen. Taiteilija Nora tapasi Philipin seitsemäntoista vuotta sitten sattumalta entisen opiskelukaverinsa miehenä, joka hylkäsi vaimonsa Noran vuoksi. Barfoot vihjailee pitkään töhrimisistä ja ikävästi käyttäytyneistä kyläläisistä ennen kuin paljastaa, mikä aiheutti Noran elämää pimentäneet ongelmat. Samoin vie aikansa, ennen kuin hyveisiin uskoneen ja sortuneen Sophien sekä entisen kauneuskuningattaren, nyt Noralle taidemallina poseeraavan Bethin menneisyyden haamut paljastuvat. Sophien rooli talossa on ollut hoitaa arjen asioita ja taloutta Philipille ja Noralle, Beth on tyytynyt poseeraamaan kuten Nora on tauluja varten halunnut (ja tehnyt erikoisia teesekoituksiaan), Nora on keskittynyt taiteeseensa tinkimättömästi. Erikoinen kolmikko.

Joan Barfootin kerronta vie mukanaan. Hän kertoo tarinan hitaasti, tarkoituksellisen kutkuttavasti viivytellen. Ainakin minä tartuin siihen koukkuun! Kirjan luvut keskittyvät pääosin kolmeen päivään, joiden aikana henkilöihin ehtii tutustua eri näkökulmista, ei vain kunkin omasta tai ulkopuolelta. Tähän halusi uppoutua hitaasti ja nautiskellen. Luck - se voi olla tuuria, onnea, onnekkuutta, mitä kullekin. Missä sattuu syntymään, kenet tapaamaan, mitä seuraa yksinkertaisesta mielijohteesta, katseesta, huudosta, kosketuksesta, ja tuuri voi olla hyvää tai huonoa.

torstai, 17. syyskuu 2009

Upouusi ystävä

Mike Gayle, Brand New Friend. Hodder & Stoughton 2005.

Vaihteeksi miehen kirjoittama romaani, vaikka siinä onkin chick lit-henkinen kansi; rennot kirjasimet. Ei sentään sitä koukeroisempaa, joka on naiskirjailijoille varattu.

Brand New Friend kertoo Robin ja Jon ystävyydestä. Rob muuttaa Lontoosta tyttöystävänsä luo Manchesteriin ja jättää taakseen läheiset ystävänsä pitkin hampain. Uudessa asuinpaikassa hän tekee graafisen suunnittelijan töitä kotitoimistosta, joten hänellä ei ole edes työkavereita, joiden kanssa voisi välillä hengailla pubissa. Uusien ystävien löytäminen yli kolmekymppisenä on vaikeaa, eivätkä tyttöystävä Ashleyn ystävät tai näiden puolisot, edes Ashleyn läheinen miespuolinen ystävä Neil, tuo helpotusta. Rob tutustuu sattumalta naiseen, mutta Ashley ei tiedä, että Jo ei olekaan Joe.

Kirja käsittelee kahta ei-helppoa asiaa: yksinäisyyttä/uusien ystävien saamisen vaikeutta, kun ei olla enää ihan nuoria, sekä miehen ja naisen välistä platonista ystävyyttä, joka ei pyri uhkaamaan parisuhdetta. Asioita, joista ainakin ensimmäinen on tuttua monelle. Jälkimmäinen, miehen ja naisen ystävyys, on joillekin mahdollista parisuhteen ulkopuolella, monelle ei.

Olin napannut kirjan kevyeksi viikonloppulukemiseksi, mutta huomasin pohtivani pääteemoja paljonkin niin lukiessani kuin kirjan päätyttyä ja niiden jäätyä muhimaan mieleeni. Gayle yllätti iloisesti. Hänen seuraava romaaninsa The Importance of Being a Bachelor (no jo on Oscar Wilde-henkinen nimi!) ilmestyy 2010 helmikuussa, kertoo Gaylen blogi.

torstai, 10. syyskuu 2009

Samuraisyleily

Amélie Nothomb, Samuraisyleily. Otava 2009. Alkuperäisteos Ni d'Eve ni d'Adam (2007), suomentanut Lotta Toivanen.

Nothombin Japaniin sijoittuvassa romaanissa kertoja, 21-vuotias belgialainen Amélie on palannut Japaniin, jossa hän vietti  viisi ensimmäistä ikävuottaan. Amélie opiskelee japania, siispä hän päättää alkaa opettaa ranskaa jollekulle japanilaiselle oppiakseen japania paremmin. Ilmoitukseen vastaa nuori mies Rinrin, joka paitsi saa tunteja Amélielta, alkaa viettää yhä enemmän aikaa naisen kanssa ja opettaja-oppilas -suhde syvenee seurusteluksi.

Romaanista huomaa paikoin tarkoituksellisestikin kääntämisen vaikeuden. Amélie ei oivalla “pelaamisen” käsitettä japaniksi ja Rinrinin tekemä opettaja-rakastajatar -virhe sai heti miettimään ranskankielisiä sanoja, jotka tämän on täytynyt sotkea keskenään. Alaviite näillä sanoilla varustettuna olisi tällaisessa yhteydessä ihan ok?

Amélien kokemuksista ja tunnoista japanilaisen hengailijamiehen vanavedessä on yksinkertaisesti riemukasta lukea. Amélie suhtautuu asioihin omaperäisesti ja rohkeasti ja selviää hämmentävästi erikoisista tilanteista, kuten illallisesta, jolla Rinrin kokkaa ja Amélie joutuu “seurustelemaan” tämän ystäville (hehän eivät puhu takaisin!) pitämällä luentoa belgialaisista oluista. Nothombin tarkkanäköisyys ja näkökulma on vinkeän kutkuttava. Kuinka paljon tästä on fiktiota, kuinka paljon kirjailijan itse kokemaa...Kerrassaan mainio kirja!

tiistai, 1. syyskuu 2009

Hyvä naapuri

 Regina Rask, Hyvä naapuri. Otava 2007.

Raskin romaani jatkaa tv-toimittajana aiemmin työskennelleen Vappu Helanderin tarinaa. Tässä vaiheessa en ole vielä lukenut tämän ja Paikka auringossa -romaanin väliin sijoittuvaa Puhtaalta pöydältä -teosta, joka kertoo Vapun poikkeamisesta Oslossa lehdistöneuvoksena. Vappu on palannut Suomeen aiottua lyhyemmäksi jääneen ulkomaankeikan jälkeen, auttamaan auto-onnettomuuteen joutuneita vanhempiaan. 

Romaani kyllä käytännössä unohtaa syyn, jonka takia Vappu Suomeen palasi. Takakannen viittaus vanhempien onnettomuuteen saa luulemaan, että nyt käsitellään jotakuinkin aikuisen tyttären ja vanhempien yhteiseloa, mutta jo pian kirjan alussa selviää, että paluun aiheuttanut tilanne onkin jo ohi. Onnettomuudesta on kuukausia, äiti ja isä reissaavat hyväkuntoisina ja tyytyväisinä. 

Vappu on tienhaarassa: palatako ihmisten ilmoille etsimään uutta työtä vai jäädäkö siskon vanhaan taloon Järvelään viettämään hiljaiseloa. Rask tutkailee naisen suhdetta menestykseen nousseeseen ex-mieheensä, sopeutumista pieneen kuntaan, tutustumista naapureihin ja laittaa Vapun miettimään, minkälaista elämää tämä oikeastaan haluaa.

Tutun oloista pohdintaa; irtiotto, jäädäkö pienempiin ympyröihin, voisiko siellä olla paremmin kuin suuressa maailmassa. Jotenkin orastava suhde “hyvään naapuriin” jää vähän vaisuksi; ei siitä olisi ihan nimeksi tälle romaanille ollut. Eli...kansi ja nimi lupasivat hieman toisin painottuvaa tarinaa, mutta Vapun tarinana tämä oli minusta ihan mainio. Hauskin kohta oli piikikkäästi kuvattu talonkatsojaperheen vierailu. 

tiistai, 25. elokuu 2009

Lumous

Donald Spoto, Lumous. Audrey Hepburnin elämä. Ajatus kirjat 2009. Alkuteos Enchantment: The Life of Audrey Hepburn. Suomentanut Ruth Jakobson.

Vaihteeksi elämäkerta luettavana. Totta kai viehkeän Audreyn katse kirjan kannesta pysäytti ja lainasin kirjan, tarkoituksena selailla ja lukea palasia sieltä täältä. Lukaisinkin opuksen jokseenkin kokonaan, vaikka elokuvahistoriaa kirjaava teos onkin paikoin rasittavaa nimienpudotteluineen. Siinä mielessä kirja antaa eniten aidoille leffafriikeille, jotka saavat lisää detaljeja elokuvamaailmasta muistipankkiinsa. En itse niin innostu tunnetuiksi mainituista henkilöistä (ehkä Amerikassa tunnettuja aikanaan tai edelleen leffaentusiastien joukossa) ja heitä ohessa valaisevista yksityiskohdista.

Audreyn lapsuus isän hylkäämänä, sodanaikaiset kokemukset miehitetyssä Hollannissa, tanssijahaaveista liikkeelle lähtenyt esiintyjän ura, revyyroolit Lontoossa - siitä se alkoi. Kaunis neitokainen kiinnitti huomiota sen verran, että pääsi pikkuruisiin rooleihin ABPC-yhtiöllä, mutta vasta rooli Monte Carlossa kuvatussa Monte Carlon lemmikki-elokuva toi hänelle kunnon onnenpotkun: ranskalainen kirjailijatar Colette huomasi hänet filmauksessa ja ilmoitti haluavansa Audreyn Broadway-tuotantoon, Coletten pienoisromaaniin pohjautuvan Gigi-näytelmän sankarittareksi.

Onnistunut suoritus näyttämöllä oli vasta alkuetappi maineeseen, kun Audrey meni kohta filmaamaan läpimurtoelokuvansa Loma Roomassa, jonka virallinen tähti oli Gregory Peck. Siitä elokuvasta alkoi häikäisevä ura, johon mahtui niin aidosti hyviä kuin Spoton heppoisemmiksi kuvaamia tekeleitä, mutta moni niistäkin on jäänyt suosioon ja elämään nimenomaan Hepburnin säteilyn ja huikean tyylin ansiosta. Kaunis Sabrina, Aamiainen Tiffanylla, Charade, Nunnan tarina, Kuinka miljoona varastetaan, jne. Joukossa on kyllä monta suosikkiani, juuri Hepburnin loiston takia. Kauniin Sabrinan pökkelöt miestähdet, uh!

Vaikka Hepburn varjeli yksityisyyttään uransa alusta asti, on Spoto eri lähteistä kaivanut esille tarkempia tietoja myös tämän miesssuhteista. Hepburn seurusteli usein vastanäyttelijöidensä kanssa, eikä esimerkiksi avioliitto Mel Ferreriin estänyt häntä miessuhteista muiden kanssa. Kaipaamiaan lapsia Hepburn sai kaksi: Sean-pojan Mel Ferrerin kanssa, Luca-pojan seuraavan puolisonsa, italialaisen Andrea Dottin kanssa. Viimeisten vuosiensa kumppanina Hepburnilla oli Robert Wolders. Audrey Hepburn omistautui viimeisinä vuosinaan UNICEFin hyväntekeväisyystyölle.

Onko niin, että on hienompaa lukea näitä juttuja kovakantisesta kirjasta kuin naistenlehden muutaman aukeaman nostalgisesta tähtitarinasta?