Pasi Lampela, Geneve.  WSOY Näytelmäkirjasarja 2007.

Näytelmä peilaa kasinotalousvuosien ykkösnimien tarinaa. Uotin veljekset häivähtävät käsitteenä mielessä, kun päähenkilöistä paljastuu, ketä he ovat. Geneveen rahoineen asettunut Henrik Rotko ja vaimonsa Anna jättivät Suomen taakseen, kun talous keikahti. Viisitoista vuotta vellonut oikeusjuttu on jäämässä vain ikäväksi muistoksi ja he valmistautuvat juhlimaan “vapauttaan” suomalaispariskunnan kanssa, kun oven taakse ilmestyy taloudellisissa vaikeuksissa painiva Jaakko Halme, takavuosien oppi-isä ja kanssapeluri. Jaakko ei ole Henrikin mielestä tervetullut vieras taloon, mutta Anna ei salli heittää Jaakkoa pihalle. Tuttavapariskunta Pekka ja Tiina peilaavat tästä ajasta Henrikin ja Annan suhdetta. Henrikin ja Annan 17-vuotias tytär, kehityshäiriöinen Marianne on avoin särö rikkaan pariskunnan kodissa.

En ole nähnyt Geneveä teatterissa, joten tämä tarina eli silmillenikin vain tekstin kautta nousseina mielikuvina.

Pidän dialogista. Kasinopelureista ja talouden myllerryksestä 1980-luvulla on kuitenkin tiedettävä jotain, että teksti avautuu, sillä repliikit ovat välillä sen verran viitteenomaisia. Pisteliäisyyttä, piikikkyyttä, katkeruutta, ahneutta, surun häiveitä väijyy sanoissa paperilla. Millaiset näyttelijät kuvittelisin lavalle? Helsingin kaupunginteatterin esityksen (poistui ohjelmistosta keväällä 2008) rooleissa olivat mm. Pekka Laiho, Carl-Kristian Rundman ja Merja Larivaara. Ainakin Larivaara on sopinut varmasti loistavasti osaansa. Yläluokkaista asennetta varakkaan vallan edustajilta vaaditaan, mitä tavallisuudesta.

Toisaalta näytelmän hahmot ovat sisimmässään muiden lailla epävarmoja ihmisiä, jotka ovat sortuneet petoksiin ja vilppiin ainakin osin heikkouttaan. Missä menee heikkouden ja tietoisen ahneuden raja? Luettuani tekstin en ole varma, menisinkö katsomaan näytelmän, jos tulisi vielä tilaisuus. Kliseisesti... Ehdoton ehkä.