Zilliacus, Jutta, 2002. Kuudentoista pysäkillä. Tammi.

Tartuin kirjastossa ihan sattumalta tähän kirjaan, jonka sinisävyinen, unitunnelmainen valokuvakansi pysähdytti. Harmaat lautatikkaat, jotka eivät johda mihinkään. Sitäkö on ollut tämän ex-kansanedustajan elämä? Vai ovatko tikkaat tie vielä tuntemattomiin, uusiin seikkailuihin?

Zilliacus katsoo elämäänsä taaksepäin. Hän muistelee perheensä menneisyyttä Suomeen muuttaneiden emigranttien keskuudessa, lapsuutensa ja nuoruutensa kokemuksia, mm. sitä kun nuorena konekirjoittajattarena sai komennuksen mennä itsensä Mannerheimin luo kirjoittamaan sanelusta tämän muistelmia tai vietti iltaa saksalaisten sotilaiden kanssa vuonna 1943 - mitä hän kauhisteli itsekin. Hetkeksi poiketaan lapsuuden retkelle Tallinnaan, jonka pilasi saita kukkaroa vartioinut isoveli, toisessa tuokiossa Zilliacus astuu tähän päivään ja manaa niin vääränlaista kasvatusta kuin sairauttaan hellekesänä.

Tarmokas kirjoittaja tuo itsensä esiin kultivoituneena, uteliaana ja kyseenalaistavana naisasianaisena, jota ei kaikkialla ole riittävästi osattu arvostaa. Zilliacus kirjoittaa myös arvostavasti Christer Kihlmanista, joskin, öh,  erikoisesta näkökulmasta:
"Aivan varmasti käsistä päästettiin hyvä tilaisuus saada Christer Kihlman ruotsalaisen kansanpuolueen jäseneksi. Minkä uran hän olisi puolueessa tehnytkään ja mikä kokoava voima ollut, mitä virkoja hän olisi voinut hoitaa ja iten vaikuttaa yhteiskunnan inhimillisen kehittämisen hyväksi! Ja miten kaunis sulka se olisi ollut suomenruotsalaisuuden hatussa!" (s. 240).

Olen itse eri sukupolvea kuin madame Zilliacus, joka jaksaa kauhistella myös sitä, että Kihlman-raukka esiintyy nyt presidentin itsenäisyyspäivänvastaanotolla frakinrinnus vailla kunniamerkkejä! Tekevätkö prenikat ihmisen, entä tekeekö RKP autuaaksi? Jos Kihlman on se humanisti kuin miltä hän Zilliacuksen tekstin perusteella vaikuttaa olevan, Kihlman ei välttämättä olisi sopinutkaan politiikkaan. En ole Kihlmania vielä lukenut. Zilliacukselle kaikenlainen julkinen tunnustus tuntuu olevan välttämätöntä.

Aikalaishistoria ja kommentit sekä yleiset elämän pohdinnat tässä kirjassa olivat kiinnostavia, mutta eritoten nuo Kihlmania idolisoivat pätkät lievästi sanottuna erikoisia. Mutta hauskaa että Kulosaarentie kasissa jaksetaan ja uskalletaan kirjoittaa ihan omia ajatuksia paperille.