Perjantaina 11.1. Vanja-eno, KOM-teatteri, kirjoittanut Anton Tšehov, ohjaus Pekka Milonoff. En ole lukenut Vanja-enoa - vielä - joten minulla ei ollut ennakko-odotuksia näytelmästä. Hesarin haukut olin tosin aikanaan lukenut, mutta mitäs niistä. Muistin vain sen, että Professori oli (jostain syytä) muutettu tähän versioon naiseksi. Omat silmät ja korvat havainnoikoot muuten itse, mitä pitävät esityksestä ja minkä tarinan saavat seurattavakseen.

Nyt on Vanja-enon alkuperäisversion lukeminen edessä. Näytelmä kolahti sen verran, että halajan saada verrata versiota "alkuperäiseen" eli Anhavan suomennokseen. KOMin näyttämöllä kieli eli, puheenparret eivät pysähtyneet pönöttämään. Hannu-Pekka Björkman Vanjan roolissa valloitti jälleen loistavalla työllään. Ihastuksekseni Sari Mällisen mahtava Sonja sai lähes vedet silmiin itsellenikin. Kiitos Sari!

Pekka Valkeejärven Tohtori, Astrov, oli vakaa ja varman taattua työtä. Jelena (Eeva Soivio) puolestaan piti aivan loppua lukuunottamatta kasvoillaan pääasiassa ilkikurisen poikaviikarin virnettä (vain pisamat puuttuivat), sitä ihmettelin. Kai sitten ohjaajan ratkaisu. Marja Packalén Professorina oli valloittavan raivostuttava, vanhuuttaan ja mahdollista vaivaisuuttaan hyväksi käyttävä daami.

Vastakkain maatilan työ ja joutilaisuus, vanhuus ja nuoruus; riesana rakkaus tai ihastuminen, ristikkäiset tunteet. Tohtori rakasti metsiä ja luontoa, Vanja ei epäröinyt työntää pökköä pesään, puuta riittää. Onko Tohtori alkuperäisessäkin tekstissä yhtä suuri luonnonsuojelija? Sonja rakasti, rakasti, turhaan, kun nuori kauneus pursui vieressään elinvoimaa.

Esitys toimi. Lavastus oli mainio; kynttilät, koivunrungot (lähenivät väliajan jälkeen kuin Tolkienin enttien metsä ikään), huimat kirjapinot, peilaavat levyt. Terveisiä Hesarille, minä pidin Vanjasta hurjasti.