Pauli Kohelo, Ohessa tilinumeroni. Siltala 2008.

En lähde märehtimään sitä, kuka teoksen on ihan oikeasti kirjoittanut. Sen ei pitäisi muutenkaan vaikuttaa kirjan lukukelpoisuuteen.

Mitä tästä Kohelon nimellä julkaistusta kovakantisesta voi siis oikeasti sanoa? Fyysisenä esineenä kirja on soma. Kansipaperi on kaunis vihreä, alakulmassa moottorisahaa päristelevä metsuri on liikkeellä jalkaisin eikä maaston turmelevalla monitoimikoneella. Havumetsään on tehty vain kohtuullisen kokoinen aukko kirjoittajan ja teoksen nimelle. Kuten myös teokselle, 109 sivua.

Tällä hetkellä minulla on kirjasta kaksi mielipidettä: hauska ja "vain" ok. En ole enää niin varauksettoman innostunut kuin ihan alussa, silloin kun sen hyppysiini nappasin Tampereen Akateemisesta. Silloin hykerrytti. Ja usein lukiessakin.

Runomaiset aforismisaarekkeet hyydyttivät lukuintoani, hiljensivät vauhdin, saivat miettimään sitä, ovatko nämä tässä vain nopeammin hihasta vedettynä sivuntäytteenä kuin peruspötköön kirjoitettu proosateksti. Ne tekivät tästä kirjasta viitteenomaisesti Ohessa tilinumeroni -otsikon ilmentymän.

Ihastelin teoksen kokonaisironiaa nimeä myöten, samoin tapaa karrikoida julkkiskulttuuria.  Olen aina pitänyt suomen kielessä hupaisana sitä, kuinka ihminen käsitetään heti läheiseksi, kun puhuja viittaa häneen Sukunimen genetiivi Etunimi -yhdistelmällä eikä Etunimi Sukunimi, kuten herra metsurin kamuihin: Geldofin Bob, Tutun Desmond.

Joku kriitikko jo mussutti kirjaan jätetyistä useista Biltema-viitteistä, olisi pitänyt kustannustoimittajan ne hänen mielestään poistaa. Koin, että ne ovat siinä samalla tavalla tehokeinona kuin tuo nimenkäyttöjuttu. Okei, identtistä vitsiä ei pitäisi tarvita käyttää monesti.Entä Suhosen veljekset, ne arkimaailman, tavallisten verrokki-ihmisten arkkityypit? Heitä Kohelo nostaa esille tiheään. Minusta se toimii. Maan pinnalle palauttajien roolissa he tässä ovat.

Kohelo irvailee harrastajakirjoittajatouhulle samoin kuin guru-uskolle, nimienpudottelulle, liialle hypetykselle ja äärikokemusten tarpeelle, muka-vaatimattomalle syrjäseudun rauhaan vetäytymiselle,  rihkamarahastamiselle. Välillä heitot eivät lennä ihan maaliin asti. Uudelleen kirjoittaminen olisi tehnyt viilloista terävämpiä. Liekö tullut kiire saada tämä luvatusti painokoneeseen?

Tulen lukemaan tämän satiirin vielä uudestaan. Valaistun siitä lisää tahi en, olen roposeni kirjailijalle luovuttanut ostotapahtuman myötä. Vai olisiko pitänyt lainata tämä kirjastosta...